Hei,
Kiitos hyvästä viestistä!
Meillä on tapana menetellä niin, että rehtorit käsittelevät hakemukset
ja valitsevat haastatteluun kutsuttavat. Pienempien koulujen osalta olen
mukana tekemässä tätä ensimmäistä karsimista.
Käytännössä haastatteluun kutsutaan ne hakijat, jotka opintojen ja
työkokemuksen perusteella mahdollisimman hyvin vastaisivat tehtävän
toimenkuvaa. Viranhakuilmoituksessa oli maininta siitä, että haemme
luokanopettajaa, jolla on hyvät valmiudet opettaa liikuntaa
tai musiikkia tai käsitöitä. Näin haemme osaamista eri oppiaineisiin.
Samoin jos haluamme erityisesti alkuopetukseen, painotamme esi- ja
alkuopetuksen opintoja ja kokemusta. Kaikki luokanopettajat ovat
kelpoisia vaikka ei juuri näitä erikoistumisaineita olisikaan
suoritettu. Luokanopettajan kelpoisuus siis riittää.
Haastatteluun kutsuttavien
valinta on usein kaikkein vaikein asia. Itse menettelen niin, että
ensimmäisessä vaiheessa pääsevät jatkoon kaikki ne, joiden opinnot
vastaavat opetettavia aineita. Lisäksi jatkoon
pääsevät ne opettajat, joilla on myös muuta kiinnostavaa kokemusta tai
opiskeluhistoriaa, joilla voi olla etua tehtävän hoitamisessa. Muistan
sinun hakemuksesi myös XXXXX koulun opettajan tehtävään, koska itse
katsoin ne kaikki läpi ja olin mukana valitsemassa
haastateltavia. Tähän virkaan haki reipas 40 opettajaa ja
oppiainekriteerin perusteella joukko puoliintui. Tästä joukosta
valittiin koulun johtajan kanssa viisi haastateltavaa, joissa kriteerinä
oli musiikki, englannin opetuksen taito, opetushallinnon opinnot
tai koulun johtajana toimiminen sekä myös luokanopettajakokemus ja
yhdysluokkakokemus. Tarkistin sinun hakemuksesi ja musiikin opettajan
kelpoisuuden olin laittanut isona plussana. Kun näiden 20 joukossa
tehdään vielä karsintaa, jää haastattelusta pois varmasti
hyvin päteviä hakijoita sinun laillasi.
XXXXXX koulun
opettajan virkaan oli 147 hakemusta ja näin ollen valitettavaa, että
moni todella taitava ja ansioitunut hakija jäi ilman haastattelukutsua.
Myös sinä lukeudut ehdottomasti tuohon anisoituneiden
opettajien joukkoon ja sinut on ilman muuta noteerattu korkealle
hakijoiden joukossa. Luokanopettajan ja musiikin opettajan yhdistelmä on
mainio ja kun siihen vielä lisätään käsityö, ainakin
kyläkouluissa opettajan paikkoja avautuu. Harmi, että XXXXXX koulussa
tn-opetus on järjestyksessä ja siihen emme tarvinneet opettajaa!
Haastattelu on tärkeä
vaihe, koska siinä pitää ottaa huomioon opintojen ja työkokemuksen
perusteella myös soveltuminen työyhteisöön. Olisi hyvä, jos meillä
olisi opettajakunnassa erilaisia persoonallisuuksia
erilaisilla taidoilla varustettuna. Näissä tilanteissa helpottaa se,
jos hakija on ollut ao. koulussa opettajana esimerkiksi sijaisena.
Työkokemus on yksi tärkeä mittari, mutta ei tosiaan ainoa.
Pienemmälläkin kokemuksella voi päästä virkaan, jos muutoin koulun
toiveet ja hakijan ominaisuudet kohtaavat ja jos hakijasta tiedetään,
että hän on taitava opettaja.
Yhtä kaikki sinulla on
mainio opiskeluhistoria ja luokanopettajakoulutus täydentää sitä. En
yhtään epäile etteikö ura luokanopettajan avaudu! Ja ertiyinen kiitos
siitä, olit hakemassa meille!
Kesäisin terveisin,
XXXX XXXXX
Tähän sähköpostiin vastasin:
Kiitos nopeasta, mutta kieltämättä kiertelevästä vastauksesta!
Ymmärsinkö oikein, että varasijalle valittu oli kuluvana lukukautena töissä koulussanne ja sen kokemuksen perusteella kutsuttu haastatteluun + valittu varasijalle tehtävään eikä niinkään työkokemuksen ja opintosuoritusten perusteella, niinkuin viranhaltijapäätöksessä sanotaan?
Eli varasijalla olevalla henkilöllä on "jalka oven välissä". Paras valintakriteeri, joka ei ilmene työnhakuilmoituksesta.
Ymmärsinkö oikein, että varasijalle valittu oli kuluvana lukukautena töissä koulussanne ja sen kokemuksen perusteella kutsuttu haastatteluun + valittu varasijalle tehtävään eikä niinkään työkokemuksen ja opintosuoritusten perusteella, niinkuin viranhaltijapäätöksessä sanotaan?
Eli varasijalla olevalla henkilöllä on "jalka oven välissä". Paras valintakriteeri, joka ei ilmene työnhakuilmoituksesta.
Menestyksellistä kesän jatkoa toivottaen,
KM Jori Mäenpää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti