Olen jostain lukenut tai kuullut, että työ on ihmisen perusoikeus. Vakituinen työ ei sensijaan taida kuulua samaan pirtaan, koska palkkatyöstä olen nauttinut kohtalaisen säännöllisesti 14 vuotiaasta asti, mutta koskaan en ole ollut vakituisessa työssä!
Minussa on varmasti jotain perustavanlaatuista vikaa tai olen "pelannut korttini" väärin alusta lähtien.
Vaimoni sanoo, että vakituinen työ saisi minut nopeasti ärtyisäksi, kun kaikki ei sujukaan odotetulla tavalla. Olen laiskuri. Huomaan nauttivani musiikki-, liikunta-, peliharrastuksista varsinkin silloin, kun pitäisi tehdä jotain hyödyllistä: remonttia, puutarhatöitä, ikkunan pesua. Vakityö ei siis ilmeisesti ole minunlaisia varten.
Mutta uskokaa vain, olen minä välillä nauttinutkin palkkatyön tekemisestä ajattelematta sitä palkkapäivää ja pussia. Opettajan työssä parasta ovat teesketelemättömät oppilaat, jotka ovat parhaimmillaan aidosti innostuneita elämästä ja haastellisimmillaan vetäessään mattoa auktoriteetin alta. Opettajayhteisön toisinaan melko sisäänpäinlämmintä, naisvaltaista pinnallisuutta ja kultapossukerhomaista auktoriteettiuskoa en todellakaan kaipaa. Enkä kaipaa myöskään sitä opetusmaailman byrokratiaa. Huomaan puistatuksen tunteen jo tätä kirjottaessani.
Siitä herkusta olen saanut tarpeeksi. Olenko siis onnellinen työtön, jota ei voi pakottaa sikalaan töihin?
Minussa on varmasti jotain perustavanlaatuista vikaa tai olen "pelannut korttini" väärin alusta lähtien.
Vaimoni sanoo, että vakituinen työ saisi minut nopeasti ärtyisäksi, kun kaikki ei sujukaan odotetulla tavalla. Olen laiskuri. Huomaan nauttivani musiikki-, liikunta-, peliharrastuksista varsinkin silloin, kun pitäisi tehdä jotain hyödyllistä: remonttia, puutarhatöitä, ikkunan pesua. Vakityö ei siis ilmeisesti ole minunlaisia varten.
Mutta uskokaa vain, olen minä välillä nauttinutkin palkkatyön tekemisestä ajattelematta sitä palkkapäivää ja pussia. Opettajan työssä parasta ovat teesketelemättömät oppilaat, jotka ovat parhaimmillaan aidosti innostuneita elämästä ja haastellisimmillaan vetäessään mattoa auktoriteetin alta. Opettajayhteisön toisinaan melko sisäänpäinlämmintä, naisvaltaista pinnallisuutta ja kultapossukerhomaista auktoriteettiuskoa en todellakaan kaipaa. Enkä kaipaa myöskään sitä opetusmaailman byrokratiaa. Huomaan puistatuksen tunteen jo tätä kirjottaessani.
Siitä herkusta olen saanut tarpeeksi. Olenko siis onnellinen työtön, jota ei voi pakottaa sikalaan töihin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti