Olen toisinaan tosissani ja joskus puoliksi vitsinä sanonut, että voisin tehdä opettajan työtä 50% palkka-alella. Tällä hetkellä saan liitolta 60% korvauksen opettajan palkasta, joka on noin tuhat euroa käteen kuukaudessa. Minusta kyseinen summa on ihan ok, muistaen vielä, että jos saan pieniä sijaisuuksia tai töitä silloin tällöin, niin en menetä korvausta niiltä päiviltä kuin puolet. Kuitenkin tätä herkkua kestää vaan 500 päivää (josta 50 olen kohta käyttänyt). Sen jälkeen putoan kelan päivärahalle, jonka saaminen yrittäjän puolisona ei sekään ole selvää.
Käytännössä työskenteleminen puoleen hintaan opettajayhteisössä ei tietenkään toimi, vaan aiheuttaisi lakko-oikeudenkäynnin. Myöskään ylipäätään työn solidaarinen jakaminen ei ole mahdollista hyvinvointiyhteiskunnassamme. En tiedä mikä tähän on syynä. Opetusalalla itseään arvostavat lehtorit haluavat vähintään 24 viikkotunnin päätoimisuuden ja yläkoulussa sekin tuntimäärä koetaan pieneksi. Monilla lehtoreilla ja sijaisopettajillakin on viikkotuntimäärä yli 30 tuntia. Vakituiset opettajat tuntuvat kahmivan tunteja, jotta pääsisivät hyvään ansioon ja kenties nauttimaan hyvästä elintasosta eläkkeellä.
Kenties työn jakaminen ei kuulu loputtomaan kasvuun sitoutuvalle yhteiskunnalle. Yhteiskunnan yleinen tuottavuus ja vientiteollisuus kärsii, jos ihmiset haluaa enemmän vapaa-aikaa lyhyemmällä työviikolla. Suomalaiset EU-kansalaiset haluavat kuluttaa ja toteuttaa halujaan yhä kiihtyvällä tahdilla. Opettajina me sitoudumme kasvattamaan lisää tällaisia hillittömiä haluajia. Kuitenkin näyttää siltä, että yhä useammasta tulee työttömiä robotisaation ja globalisaation seutauksena.
Blogitekstieni rivien välistä lukea, että työttömyys on minulle ennenmuuta statusmenetys. Myönnän, että työttömän statukseni on huonojen valintojen seurausta aiemmassa elämässäni. Valmistuin kasvatustieteiden maisteriksi vasta 2009. En ole alunperin halunnut edes luokanopettajaksi. Sen sijaan musiikinopettajan ammatti oli minulle toiveuni nuorena, koska solistisen muusikkouden koin turhan kapea-alaiseksi hommaksi ja aloitin soittamisen vasta 10 vuoden ikäisenä. Olen ollut aina utelias ja liiankin laaja-alainen ihmisenä.
Käytännössä työskenteleminen puoleen hintaan opettajayhteisössä ei tietenkään toimi, vaan aiheuttaisi lakko-oikeudenkäynnin. Myöskään ylipäätään työn solidaarinen jakaminen ei ole mahdollista hyvinvointiyhteiskunnassamme. En tiedä mikä tähän on syynä. Opetusalalla itseään arvostavat lehtorit haluavat vähintään 24 viikkotunnin päätoimisuuden ja yläkoulussa sekin tuntimäärä koetaan pieneksi. Monilla lehtoreilla ja sijaisopettajillakin on viikkotuntimäärä yli 30 tuntia. Vakituiset opettajat tuntuvat kahmivan tunteja, jotta pääsisivät hyvään ansioon ja kenties nauttimaan hyvästä elintasosta eläkkeellä.
Kenties työn jakaminen ei kuulu loputtomaan kasvuun sitoutuvalle yhteiskunnalle. Yhteiskunnan yleinen tuottavuus ja vientiteollisuus kärsii, jos ihmiset haluaa enemmän vapaa-aikaa lyhyemmällä työviikolla. Suomalaiset EU-kansalaiset haluavat kuluttaa ja toteuttaa halujaan yhä kiihtyvällä tahdilla. Opettajina me sitoudumme kasvattamaan lisää tällaisia hillittömiä haluajia. Kuitenkin näyttää siltä, että yhä useammasta tulee työttömiä robotisaation ja globalisaation seutauksena.
Blogitekstieni rivien välistä lukea, että työttömyys on minulle ennenmuuta statusmenetys. Myönnän, että työttömän statukseni on huonojen valintojen seurausta aiemmassa elämässäni. Valmistuin kasvatustieteiden maisteriksi vasta 2009. En ole alunperin halunnut edes luokanopettajaksi. Sen sijaan musiikinopettajan ammatti oli minulle toiveuni nuorena, koska solistisen muusikkouden koin turhan kapea-alaiseksi hommaksi ja aloitin soittamisen vasta 10 vuoden ikäisenä. Olen ollut aina utelias ja liiankin laaja-alainen ihmisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti