Työllistämisen käsittämätön vaikeus

Työpaikka on nykypäivän työttömälle kuin rakkauden kokemus kristillisen romantiikan aikakautena. Kaikki siitä puhuivat ja sitä arvostivat, mutta kukaan ei ollut sitä kokenut tai nähnyt. Nykypäivän pitkäaikaistyötön on tänään samassa välikädessä työnhakunsa suhteen. Kaikki puhuvat työpulasta, mutta työpaikkaan pääsyn edessä on järjetön kafkamainen muuri. 

Miksi töihin pääseminen on vaikeaa työvoimapulaa kärsivässä maassa? Palkkatyöhön pääsemiseen yhtenä elämisen edellytyksenä ei luulisi olevan mikään erikoinen asia nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Paljon on puhetta puhumisen vuoksi. Keskustelua, josta ei seuraa mitään konkreettista. Yhä useammin tästä keskustelusta seuraa vain ristiriitoja, pilkkaa ja ivaa. On selvää, että ongelmaa ei voi poistaa pienillä lakimuutoksilla. Vika on syvemmällä yhteiskunnassamme.

Omassa työnhaussa törmäsin kipeästi opetusalan rekrytoinnin harhaiseen maailmaan. Opetusalalla ei ole ainakaan työvoimapulaa, kun opettajan sijaisuuksia hakee pahimmillaan yli 200 ihmistä. Rehtorit ovat lakisääteisesti velvoitettuja ilmoittamaan määräaikaisia työpaikkoja avoimeksi ja siitä seuraa vain itkua ja hampaiden kiristystä, kun joku joutuu hakemaan työpaikkaansa yhä uudestaan ja uudestaan. Rehtori ja koulusihteeri parka joutuu puolestaan käsittelemään satoja hakemuksia ja vastaamaan lähes jokaiseen:“Sinua ei tällä kertaa valittu”. Ainoa lohtu työnhakijan kannalta on se, ettei ole ainoa, joka kohtaa rekrytoinnin tylyn kouran.

Työvoimapulan kohdalla puhutaan usein myös kohtaanto-ongelmasta. Samalla ammattipätevyyden tarjoamisesta on tullut vuokratyöfirmoille ja koulutusaloille bisnesmahdollisuus. Alan vaihtaminen ja uuden ammatin oppiminen ei kuitenkaan voi tapahtua nopeasti sormia napsauttelemalla. Kyse on yksilön omasta motivaatiosta, ajasta ja energiasta. Itse olen sitä mieltä, että monen alan töitä olisi mahdollista oppia töitä tekemällä. Uuden työntekijän palkkaavan yrittäjän täytyy joka tapauksessa perehdyttää työntekijä uuteen työhönsä oli uusi työntekijä sitten kuinka pätevä tahansa.

Digitalisaatio musiikissa ja pedagogiassa

Digitalisaatio on maaginen termi kuvaamaan viimeaikasta kehitystä myös kotikaupungissani Äänekoskella. Paikallisessa ammattikoulussa(!) on tietokonesuunnittelijan johdolla tehty massiivinen mallinnos Äänekosken kaupungista käyttäen hyväksi Minecraft 3D rakennuspalikkaohjelmaa.
Kyseinen ohjelma tuli minullekin tutuksi jo muutama vuosi sitten oppilaitteni välityksellä. Kuuluisista musiikkivideoista oli tehty versioita kyseisellä palikkaohjelmalla ja ne olivat lähes yhtä katsottuja kuin alkuperäiset videot eli siis miljoonia katselukertoja!

Nykyaikaiselle tietokoneelle ei ole edes ongelma samaan aikaan pyörittää HD-tasoista
videokuvaa. Sen takia nykyajan alakoululainen voi leikkiessään virtuaalisessa maailmassa kuunnella samalla lempimusiikkiaan ja jopa keskustella mikrofonin välityksellä ystävänsä kanssa suunnittelemassaan kotikadun avaruuspuistossa. Ja sitähän se tulevaisuuden työnteko sitten onkin! Toivottavasti ei kuitenkaan lähiopetus! Parhaat kasvatukselliset ideat liittyen opetukseen tai opetusvälineisiin tulevat monesti oppilailta. Opettajan on aivan turhaa yrittää väkisin tarjota omaa musiikkihistorian tietämystä tai mieltymyksiä pedagogiseksi perustaksi musiikinopetukseen. Tietysti retroasennekaan ei ole aina pahitteeksi. Sopivalla hetkellä jopa vanha kunnon koulumusiikki voi toimia. Ovathan esim. erillaiset analogiset laitteet tulleet jälleen muotiin musiikinkin tekemisessä.

Pedagogiikassakaan mitään ei voi väittää täysin uudeksi ilmiöksi. Yhteistoiminnallinen ilmiöhin perustuva ratkaisukeskinen pedagogiakaan ei mikään uusi juttu. Se on lähtöisin Yhdysvalloista 60-luvun hippien ideologiasta. Kouluhan voidaan nähdä kommuunina, jossa aikuiset ovat vähemmistönä! Ilmiöpohjainen pedagogia, josta nykyään kovasti kasvatusfilosofiassa toitotetaan on ennemminkin retroa kuin digiä!

Itse tutustuin digitaalisuuteen jo 80-luvulla, jolloin kosketinsoittimien väliseen kommunikointiin kehitettiin MIDI eli musiikillisten instrumenttien välinen yhteyskieli. Vähän myöhemmin 1989 tulin minäkin hankkineeksi tietokoneen toteuttamaan musiikillisia fantasioitani kyseisen midin avulla. Kykemällä midi-johdolla pari "multitimbral kiipparia" ulottuvillani oli moniääninen digitaalinen orkesteri. Tietokone vaikutti kätevältä vehkeeltä tallentamaan omaa soittoani nauhattomasti.
Kun vanhaan tyyliin c-kasetille tai moniraiturille tallensi omaa musisointia, niin tärkein osa siitä tuntui katoavan analogisen nauhan kohinaan ja huonoon signaalitasoon. Se mitä sormillani sain koskettimilla aikaiseksi siirtyi maagisen täsmällisesti sen aikaisen tietokoneen levyasemaan. Tietokone tuntui myös kätevältä musikaalisten nuotinnosten tekemiseen. Se oli kuitenkin harhaan johtavaa.

Tosiasiassa MIDI on pilkottua todellisuutta niinkuin kaikki digitaalinen informaatio. "Saatana jakaa kaiken kahtia", sanoisi Laestadius. Nuo pilkotut palaset ovat vain nykyään erittäin pieniä, jopa elektronin mittaisia eli kvanttitasolla mennään. Tänä päivänä minulla on käytössä kolme mäkkiä ja yksi läppäri/pc, jotka ovat miljoona kertaa tehokkaampia kuin silloinen omistamani 80-luvun lopun AtariST-tietokone. Ne ovat sen verran tehokkaita, että paljastavat niin laulajan kuin soittajankin tekniset puutteet, mitä tulee rytmeihin, sävelten kestoihin tai kosketukseen. Se välillä myös vähentää soiton ja laulun innostusta ja masentaa. Vanhoissa 80-luvun tallentimissa midisoittimen soitto sen sijaan kuullosti aina täsmälliseltä, koska tietokone oli aivan liian hidas tallentamaan ääntä näytemuodossa. Tietokone tallensi soittoani jakaen 786:n osaan per tahti. Jos tempo oli hidas, pystyi helposti kuulemaan kvantisoinnin vaikutuksen soittoni rytmiin. Sormen painoni sävelen kohdalla taas riippui siitä laitoinko tuon kvantisoinnin ulottumaan myös kosketusvoimakkuuteen. Kun se oli päällä, niin soitto kuullosti tosi tasaiselta kuin suoraan pianonsoiton oppikirjasta opetellulta. Jos kvantisointi oli pois päältä soiton voimakkuudessa oli selvästi kuultavia pompsahduksia, jotka häritsivät sitä enemmän, mitä enemmän kyseistä soiton kohtaa tuli kuunneltua.

Koneet eivät tehneet ihmistä onnelliseksi silloin ja tuskin tekee nytkään, vaikka retro on tullut viime vuosina vahvasti myös musiikkiteknologiaan. Oskilaattorit ja 70-luvun analogiset härpäkkeet ovat jo vallanneet Keski-Euroopan. Kohta Suomessakin ostellaan ja näperellään seinän kokoisia modulaarisia soittimia keillä siihen varaa on! Ja jos ei ole varaa ostaa alkuperäistä laitetta, voi rakennella oskilaattoreista omanlaisensa seinän! En itse ole kuitenkaan lähtenyt sille tielle, koska tykkään melodiasta.

Miksi kokemattomampi henkilö kutsuttiin haastatteluun, mutta minua ei? – hakurobotit työttömien asialle!!

Minulle on tullut parin viikon aikana lähes joka päivä näitä valintapäätöksiä, joista käy ilmi, kuka on tehtävään valittu. Kun minulle tulee sähköpostiin tällainen päätös, niin tiedän varsin hyvin, että minut on sivuutettu. Miksi ylipäätään haluan, että päätös postitetaan minulle? Koska minua kiinnostaa, kuinka monta hakijaa haki kyseisiä paikkoja ja keitä oli paikkaa hakemassa. Minua kiinnostaa myös ketkä pääsivät haastatteluun ja millä perusteella.

Mutta, mutta! Yhdessäkään saamassani päätöksessä ei ole ollut haastatteluprosessista sanaakaan. Yhdessä päätöksessä on jopa laitettu varasijalle valittu henkilö, mutta ainoassakaan ei ole lueteltu, ketkä on valittu haastatteluun ja millä perusteella. Yhtään miestä ei ole ollut vielä valittujen joukossa. Nimien perusteella valitut ovat olleet nuoria naisia. Valitsija taas on ollut useimmin koulun rehtori ja mies.

Minulla on idea koskien hakurobotteja, jotka lajittelevat työhakemuksia! Miksei niitä voisi koodata myös vastaamaan jokaiselle hakijalle syitä, mitkä pudottivat haun pois kärkisijoilta? Jos syy olisi esim. ikärasismi, niin kyseinen ohjelma voisi myös automaattisesti kysyä hakijalta, että haluaako tämä lähettää oikauspyynnön valinnasta. Jos ja kun hakija painaa ok, niin valitus sujahtaa välittömästi viranomaiselle esim. sivistyslautakunnalle. Sama homma, jos rekrytoija valitsee haastatteluun tilastollisesti kokemattomampia hakijoita, kun kyseinen hakija. Hakija voi taas halutessaan painaa ok!-nappia ja valitus: "Miksi kokemattomampi henkilö kutsuttiin haastatteluun, mutta minua ei?" sujahtaa ao. viranomaiselle.

Oikeastaan rekrytoijalle pitäisi olla oma ohjelma, joka tarkastelee rekrytoijan valintaprosessin mielekkyyttä ja ylipäätään sitä aikaa, jota hän viettää hakulomakkeiden parissa. Tässä hakuohjelmassa voisi olla kohta, jossa rekrytoija eli tässä tapauksessa rehtori piupaut välittää virkamiesten rekrytointia koskevista lakisäädöksistä.

Mutta kun on kiire ja kesäloma painaa päälle! Jaksaa jaksaa.

"Te menette vain suihkuun!", meille sanottiin.

Pitäsiköhän ryhtyä diileriksi? Huumediilereilläkin tuntuu olevan nykypäivänä enemmän kavereita kuin työttömillä. Parhaimmat diilerit eivät itse käytä huumeita. Usein tällaiset diilerit ovat korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa ja valmiiksi rikkaita. Joten huumediilailu taitaa jäädä persaukiselta työttömältä väliin. En kyllä ryhdy lobbaamaankaan, saati sponsoroimaan osaamistani ilmaiseksi.

Sotea, kikyä ja palkatonta työtä lobataan täyttä vauhtia. Suomesta halutaan tehdä tuottava sijoituskohde, jotta isot eläkkeet saataisiin maksettua. Työttömyys ei ole loppujen lopuksi ole ollenkaan ongelma. Päinvastoin. Työttömät ovat elintärkeä reservi rikkaiden eläkeläisten palveluihin tulevaisuuden Suomessa. Ehkä jo piankin saamme kuulla tuon härskin kuulutuksen työttömien perään. Suomi tarvitsee sinua, rakas laiskamato!

Ahneus on freudilaisesti tulkittuna anaalinen fiksaatio. Raha on ikäänkuin sisäisen lapsemme kakkaa, jonka työstäminen tuntuu nautinnolta. Sen pidätteleminenkin tuntuu hyvältä kuin myös varastoiminen. Periaatteessa valtakin voi ilmentää anaalista fiksaatiota. Mitä hyötyä vallasta oikeastaan on sen käyttäjälle? Saa osakseen naisen/miehen rakkautta? Voi taata lapsilleen ja sukulaisilleen turvattua tulevaisuutta, ellei sitten ole liian fiksoitunut valtaansa. Silloin jälkeläiset ja sukulaisetkin jäävät nuolemaan näppejään.

Valta elävöittää, sanotaan. "Te menette vain suihkuun", sanottiin juutalaisille 40-luvun Saksassa. Juutalaiset eivät nousseet vastaan, koska valta elävöittää myös kohteensa eli vallan alistamat. Se on meihin rakennettu järjenvastainen geneettinen mekanismi. Ihminen on pohjimmiltaan irrationaalinen olento. Eiväthän työttömätkään voi muuta kuin valittaa yksinäisyyttään kuten minä kolumnissani.

Kuka tai ketkä meitä/heitä työttömiä sitten puolustaisi? Miksi kiltisti alistumme huonompaan kohteluun? Moni asia voi kuitenkin muuttua, jos tästä mennään vielä huonompaan suuntaan.  Myös arvottomuuden tunne voi kääntyä yhteiskuntarauhaa vastaan. Pahin jakolinja yhteiskunnassamme sijaitsee hyvin toimeen tulevien palkkaa saavien  ja työttömien välillä.

Tuloerot ammoittavat myös samassa kohtassa.

Luokanopettajahan ei voi hoitaa lapsia – ja muita kohtaanto-ongelmia

Joripappa paapomispuuhissa.

 Tulipa käväistyä taas TE-toimiston sivustolla. Ihan silkasta viikottaisesta uteliaisuudesta. Tein tavanomaisen avoimien työpaikkojen haun, jossa katsoin kaikki Äänekosken auki olevat työpaikat. Luin toissa päivänä paikallislehdestä, että pikkukaupungissamme on tämä valitettava kohtaanto ongelma. Työpaikkoihin ei löydy oikeanlaista tekijää, vaikka työttömyys on Äänekoskella seutukunnan kovinta eli reippaasti yli 10%. Avoimia työpaikkoja oli Äänekoskella kaiken kaikkiaan 63 kappaletta.
 Ensin tietysti vilkaisen oman opetusalan työpaikat. Mutta ei taaskaan minulle mitään. Paitsi tietysti verenpaineen ja sykkeen kohoamista, kun huomaan termit UE, HI ja YH samassa yläkoulun aineenopettajan rekrytoinnissa. Eli nyt etsitään henkilöä, joka yksissä ruumiissa ja aivoissa omaa uskonnon, historian ja yhteiskuntaopin opettamisen taidon. Näin ei tarvittaisi kuin yksi ihminen kolmea eri tehtävää hoitamaan. Voi ilmetä taas kerran yhteiskuntamme painajainen nro 1 eli kohtaanto-ongelma, kun sellaista huippuammattilaista ei löydy. Tai sitten kyseinen renessanssinero on jo koulun haavissa. Epäilen jälkimmäistä koplausta.
 Sitten on tämä lähes jokakeväinen teknisen työn opettajan avoin paikka. Mikä siinä on, että vuodesta toiseen ei löydy tehtävään pätevää henkilöä. Olen suorittanut teknisen työn pom-opinnot(!!!) ja osaan opettaa teknistä työtä alakoulun tarpeisiin, mutta yläkoulun opettamisessa tulee ainakin minun taidoille seinä vastaan, varsinkin jos pitää noudattaa teknisen työn opetussuunnitelmaa. Olen kyllä huomannut alalla toimiessani, että yläkoulujen teknisen työn oppilasaines on melko marginaalista. Hyvä, jos se linnunpönttö saadaan tehtyä eli ops on aika ylimitoitettu. Pitäisiköhän säälistä hakea tätäkin paikkaa?
 Lisäksi on aina nämä erityisopettajien avoimet paikat. Nyt olisi tarjolla erityisluokan opettajan ja erityisopettajan paikka. Erityisluokkiahan ei pitäisi enää edes olla, koska koulun pitäisi olla tasavertainen kaikille ja erityisopettaja voisi olla samassa tilassa luokanopettajan ja/tai aineenopettajan kanssa. Voisi jopa hyödyntää samanaikaisopetusta. Mutta nykyajan perusopettaja ei voi sietää erityisoppilaita luokissaan, vaikka huippuosaaja onkin. Siitähän on esimerkkejä päivittäin suomalaisoppilaiden etevyydestä. Jos erityisopettajan hommaan rekrytoidaan epätarkasti muodollista vaillinnaisuutta ilmentävä opetushenkilö, niin kansakuntamme mainehan siitä entisestään kärsiin. Mitään uuttahan ei voi kokeilla, vaikka ilmiö-opetuksesta puhutaankin. Ilmiö on kai sekin , että vanhat opettajat jatkavat uusituissa tiloissaan ja kouluissaan hautaan saakka. Huippuammattilaisuus vaatii veronsa. Kukapa muu näistä oppilaista huolehtisikaan ellei olisi näitä moniala-huippuammattilaisia.
 Minulle riittäisi kyllä kymmenenkin viikkotuntia itseni elättämiseen.
Mutta se on ilmeisen itsekkäässä ja ahneessa koulussamme mahdotonta. En voi edes toimia kouluavustajana tai lastenhoitajana. Koska koulutukseni ei ole oikea. Taaksepäin ei paluuta. Olen kasvatustieteen maisterina, musiikin aineopettajana ja luokanopettajana liian korkeasti koulutettu ja vanha. Pappakin vielä.
 Kuukausi takaperin laitoin kuntarekryyn olevani käytettävissä kaikenlaisiin sijaisuuksiin myös lastetarhanopetuksessa ja lastenhoidossa, kun sellainenkin ilmoitus löytyi TE-sivustolla . Kertaakaan ei ole puhelin sieltä päin soinut. Itse asiassa pienten lasten hoitaminen olisi minulle hyvää oppia, jos vielä pääsen joskus takaisin esim. koulutustani vastaavaan luokanopettajan työhön. Siitähän on jo 20 vuotta aikaa, kun omat lapset olivat päiväkoti-ikäisiä!
 Olen huomannut satoja kuntarekryn nettilomakkeita täytettyäni, että se on silkka ajanhukkaa, koska ei niitä kukaan lue. Ilmeisesti rehtoreilla, koulutoimenjohtajilla ynnämuilla johtohenkilöillä on niin armoton kiire tai sitten lajittelurobotti on taas mennyt epäkuntoon. Epäilen jälkimmäistä. Sen sijaan työttömät ovat aktivoituneet ainakin Helsingissä. Tarinoita työttömyydestä eli netti/blogisivu workless, not worthless https://worklessnotworthless.wordpress.com/ julkaisi tänään yhden kirjoittamani blogitekstin.

Työttömyyden teoriaa ja käytäntöä

Itävaltalainen psykoanalyysin kehittäjä ja kirjailija Sigmund Freud (1856-1939) piti työntekoa viettienergian sublimointina. Säännöllisesti työssä oleminen ja työn tekeminen on pohjimmiltaan työntekijän viettien toteuttamista. Freud ymmärsi seksuaalisuuden ja sen tarjoaman sukupuolisen energian purkautumiskohteet varsin laajasti. Kaiken ratkaisevin asia tässä on juuri se, kuinka hyvin yksilö pystyy sublimoimaan eli muokkaamaan ja kohdistamaan kaiken sukupuolisen ja fylogeneettisen energian, mikä hänelle on suotu mielekkääseen, yhteiskuntakelpoiseen toimintaan yhteisössään ja elämässään.

Työntekoon kykeneminen on tässä hyvin keskeinen tekijä. Sitä kautta ihminen – yksilö kiinnittyy yhteiskuntaan. On syytä muistaa, että työ on hyvin laaja käsite. Sanotaanhan esimerkiksi, että leikki on lapsen työtä. Taiteen tekeminen, musiikin soittaminen, liikunta ja monta lukematonta muuta toiminnan muotoa on myös työtä ja aiemmin mainitsemani subliminaation tulosta. Työllä ei myöskään ole välttämättä mitään kytkentää rahaan. Työ on tavallaan jo itsessään palkka.

Kaksikymmentä vuotta sitten oli elämässäni varsin vaikea vaihe. Olin toipumassa isosta leikkauksesta. En ollut varma elänkö enää kauan, vaikka leikkaus onnistuikin hyvin. Opiskeluni keskeytyi juuri, kun olin päättänyt valmistua nopeaan tahtiin samalla töitä tehden. Myös työtilaisuudet vähenivät, kun olin monta kuukautta "pelistä poissa". Lopulta ajauduin työttömyyden kautta opiskelemaan uutta alaa. En lopulta kokenut viestintäalaa omakseni, vaikka jonkinlaisen paperinkin sieltä sain.

Näiden opintojen jälkeen löysin itseni jälleen opettajan työstä. Olinhan tehnyt musiikinopettajan töitä lähinnä kansalais- ja työväenopistoissa jo 19-vuotiaasta lähtien. Kollegat suosittelivat minulle kasvatusalan opintoja. Töitä kuulemma riittäisi. Muutama vuosi tuosta ja olinkin kasvatustieteen maisteri musiikinopetuksessa ja luokanopetuksessa. Oli pakko päästä heti töihin ja olinha minä tehnyt keikka- ja opetushommia koko ajan opiskelujen lomassa, mutta nyt halusin heti uutta ammattia vastaavia töitä itselleni. Lopulta löysin opettajan paikan etelästä. Olisin saanut myös vakituisen työpaikan nuoruuteni maisemista! Mutta jotenkin olin juurtunut Keski-Suomeen maisemaan ja ihmisiin.

Välillä toki mietin miten paljon elämäni olisi muuttunut, jos olisin palannut kotikonnuille. Ilmeisesti ainakin töitä olisin saanut tehdä eläkeikään asti. Nyt tilanne näyttää huonommalta. Vaikuttaa  siltä, että ainakin urani opettajana on takanapäin. Minua odottavat lähinnä yhteiskunnan 9 € kuntoustyöt. Soittaa ja laulaa saan niin paljon kuin jaksan. Siitä ei juuri rahaa tai eläkettä kerry. Saanpa ainakin viettiergiaa sublimoitua, koska urkuja on tullut tänäänkin soitettua tuntitolkulla.

Meikäbalalaikka työnhaussa

Pieni liiketila asemakadun ja vapaudenkadun kulmassa on tupaten täynnä. Arffman Consultingin tiloihin oli hankittu hienot ergonomiset tuolit ja arviolta 15 punaista tyynytuolia. Niitä tyynyjä aamun valmentajat viskelevät yleisön ja itsensä tieltä pois. Kohtaa seuraa tilaisuuden avaus ja valmentajien esittelyt ja varmaan nimenhuuto myöhemmin. Valmentajat kertovat itsestään. Tavallisia vertaisemmoja, jotka olivat tehneet monenlaisia hommia. Toinen heistä ollut esimerkiksi koulussa sijaisena ja tutkintojakin suoritettu amk:ssa. Myös teatteria ja draamakasvatusta on harrastettu. Toinenkin valmentajista on ollut kulttuurialan tehtävissä. Myös työttömyys on kuulemma heille molemmille tuttua. Työttömyys vaikuttaa olevan ihan normaali ilmiö Jyväskylässä! Sisään lappaa lisää ihmisiä. Lapsiperhe. Nuori klanipää repaleiset farkut jalassa tekee tilaa vanhemmalle mieshenkilölle. Sama mies pyysi kohteliaasti anteeksi myöhästymistään ovensuussa.
Nimenhuuto. Napsuttelen hermostuneesti sormiani. Minun vuoro tulee vasta vähän ajan kuluttua, koska M on aakkosissa keskivaiheilla. Mäenpää, se töihin. Mä en pääse töihin. Naureskelen mielessäni. Huomaakohan vieressä istuva työnhakija hermostuneisuuteni? En oikeastaan halua töihin! Haluaisin eläkkeelle tai, että ansiosidonnainen korvaus jatkuisi elämän loppuun asti. Nythän on se vaara, että ansiosidonnainen työttömyyskorvaus evätään meikäbalalaikalta, koska en halua hakea näitä "avonaisia" opettajanpaikkoja. Oikeastaan en oikeastaan edes haluaisi takaisin kouluun nykynuorten kiusattavaksi. Ongelmani opettajantyössäni on ollut ilmeisen sama kuin isälläni, kun tämä opetti aikoinaan puusepäntyötä jossain koulussa yhden lukukauden. Hän ei saanut jatkaa hommassa, kun kuulemma kaveerasi liikaa oppilaiden kanssa. Minullakin on ollut tapana "laskeutua" liikaa oppilaiden tasolle. Ryhmän johtaminen häirityy helposti ja on lopulta vaikea olla myös tasapuolinen oppilaiden kesken. En kyllä täysin usko demokratiaankaan. Onko tämä yhteiskunta muka demokraattinen, kun näin paljon on Jyväskylässäkin työttömiä ja ihmisiä, jotka odottelevat vain ihania eläkepäiviä jossain lämpimässä? Niin minäkin.
Kun olen yli 30-vuotias, minun täytyy valita työnhakuklubin avajaisistunnon lisäksi 1-2 teemaluentoa viikon aikana. Jos olisin alle 30-vuotias, niin pitäisi valita vähintään kolme teemaluentoa. Valitsen kaikille läsnäolijoille jaetun lukujärjestyksen perusteella yrittäjäwebbiseminaarin. Sen voi suorittaa kotona tietokoneen äärellä torstaiaamupäivällä.
Sitten pitää kirjautua Arffman Consultingin Jobcenter-sivustolle, jossa tehdään työnhakusuunnitelma. Olen tehnyt sellaisen TE-toimiston Oma asiointi-sivulla. Ihmettelen puoleen ääneen, miksi tällainen päällekkäisyys, mutta aivan sama minulle, voin tehdä sen uudelleen, mikäli mobiilivarmenne käy Jobcenteriin kirjautumiseen. Valmentaja vastaa ihmettelyyni, että voin copypastella siirtää TE-sivuille kirjoittamani tekstin Jobcenterin sivulle.
Käyn jonottamassa kahvit ahtaassa käytävätilassa. Naureskellaan muiden jonottajien kanssa niitä näitä. Yksi tuttukin on jonottamassa kahvia. Hän neuvoo minulle kahviautomatin nappulan painamisessa. Se ei olekaan hipaisunäppäin, vaikka siltä vaikuttaa. Juon kahvin mustana, koska ei ole maitoa.
Muutaman minuutin edestakaiskävelyn liiketilan L-muotoisella käytävällä jälkeen jonotan keskustelua valmentajan kanssa. Joudunko mahdollisesti sitoutumaan yrityksen perustamiseen, kun valitsin teemakseni yrittämisen? Vaimoni on yrittäjä ja en halua perheeseen toista yrittäjää. Valmentaja naureskelee, että hänellä on sama "vika". Hänen miehensä on yrittäjä ja teemaluentoon osallistuminen ei hänen mielestään sitouta minua yrityksen perustamiseen.
Eri asia on uskonko häntä.

Tyhjyys tiivistyy

Mitäköhän työnhakuklubi pitää sisällään? En ole koskaan ollut vakinaisessa työssä, joten minulla on runsaasti kokemusta työnhausta. Jos tämänhetkinen työttömyysprosentti pitää paikkansa, niin työkykyisistä suomalaisista vain yksi kymmenestä on vailla työtä! Paljon on niitä, jotka eivät ole elämänsä aikana joutuneet hakemaan työtä monta kertaa. He eivät voi olla asiantuntijoita töiden hakemisesta
Kun nyt itse olen kouluttautunut opettajaksi, niin on loogista, että etsin sen alan töitä! Mutta mitä sitten tehdään, kun työtä ei alalla ole tarjolla? On esimerkiksi hölmöä kouluttautua hakemaan opettajan virkaa, joka ei ole omaa erikoistumisalaasi. Minä olen aiemmissa blogeissani tuonut esille epäkohtia, joita esimerkiksi opettajien sijaisrekrytointiin liittyy.
Olen kuitenkin jälkeenpäin tullut siihen tulokseen, että kokeneen työttömäksi jääneen opettajan ei kannata hakea sijaisuuksia, sillä ne ovat enemmänkin opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden tärkeä polku opettajan ammattiin. Sitäpaitsi sijaisopettajuus ei ole ammatti. Näin ollen, kun olen jo sijaisuuteni suorittanut, alaa kokenut ja nähnyt, niin tässä työllisyystilanteessa ei kannata! Eri asia on, jos opettajista olisi todella pula. Silloin opettajan työhön työllistymiseksi ei tarvitsisi edes muodollista pätevyyttä. Voi olla, että se aika on lopullisesti historiaa Suomessa.
Tulee väistämättäkin sellainen ajatus mieleen, että oli virhe kouluttautua opettajaksi. Silkkaa ajan hukkaa.

Työnhakusuunnittelijanomi lähikuvassa

Blogini on ollut valitettavasti tauolla. Olen ollut jälleen työtön yli puoli vuotta ja sen seuraukset mielenterveydelleni alkavat jo selvästi näkyä. Katkeruus ja ihmisviha kalvaa. Kohde tuijottaa minua yhä useammin peilistä. Haluaisin tehdä kovasti jotain päästäkseni jälleen kunnolla työn syrjään kiinni. Kaikesta huolimatta koen olevani varsin toimintakuntoinen. Olen lopettanut itsetuhoisen ray:n palvelujen käyttämisen. En käytä lainkaan alkoholia. Harrastan liikuntaa noin 12 tuntia viikossa: koripalloa, lentistä, kävelyä ja uintia. Päivisin soitan paljon urkuja, pianoa ja haitaria. Käyn myös osapäivätöissä keskiviikkoiltaisin. Toimin kuoronjohtajana kansalaisopistossa. Kuoron valmennus pitää sisällään monenlaista hommaa. Pitää tehdä sovituksia, suunnitella konserttikokonaisuuksia ja hoitaa kaikenlaista suhdetoimintaa kuorotoimintaan liittyen. Esiintymistilaisuuksia, säestäjiä ja juontajia pitää metsästellä ja niin edelleen. Niin ja on mulla se tanssibändikin, mutta keikkoja on vähän niin ja näin. Siitä hommasta saatavat tulot menevät 500 prosenttisesti auton ylläpitoon. Audini on romu. Pitäs ovet hitsata ja vaikka mitä, jos sen haluaa pitää liikenteessä. Vaimo sanoo, että pitäs ostaa uusi. Ja millä rahalla? Kuoron "opettamisesta" saan alle kolmesataa kuussa. Kesällä ei mitään. Juu saan ansiopäivärahaa vielä, mutta kuinka kauan. Se meinaan riippuu myös aktiivisuudestani työmarkkinoilla. Eilen minulle soitti joku tyovoimavirkailija. Puhuimme puolisen tuntia ja tämä patisti minut työnhakukurssille, kun sanoin sille painokkaasti, ettei minun kannata hakea Jyväskylän normaalikoulun luokanopettaja/opettajanohjaajan virkaa. Mielenkiintoista nähdä mitä tuo kurssi pitää sisällään. Hauska on myös tutustua muihin alan ihmisiin eli työnhakusuunnittelijanomeihin. Ajattelin myös blogissani seurata kyseistä prosessia.

En saisi ajatella...

Minun pitäisi olla iloinen niiden puolesta, jotka ovat onnistuneet saamaan vakituisen työpaikan alalta, johon minutkin on koulutettu. Minun pitäisi olla onnellinen niiden puolesta, jotka eivät ole joutuneet koskaan kokemaan työttömyyttä ja nyt lomansa jälkeen jatkavat vakituisessa työssään. Pitäisi olla iloinen, kun joku innoissaan kertoo vuosiloman jälkeen odottavansa jälleen kerran kiihkeästi työnsä uusia haasteita. Pitäisi olla iloinen, kun joku nauttii ammattinsa hedelmistä ja sanoo: ”Minulla on ihana työpaikka!”
Minä en saisi ajatella, että ihminen kertoessaan työnsä ihanuudesta vain leuhkii sillä tosiasialla, että hänellä on työpaikka ja status!
Minulla ei ole syytä kyseenalaistaa tuota vilpitöntä iloa sarkastisilla sanoilla tai kateuden katkeruudella! Se, että jollain on ihana työ, viestii myös minulle mahdollisuudesta tuohon toimeentulon onneen ja sosiaalisuuden jatkuvuuteen omalla alallani. Sillä eihän elämässä toimeentulo ole kilpailua? Jokaiselle on kyllä paikka jossain! Minuakin tarvitaan tässä maailmassa! Ehkä oven takana minua odottaa vakituinen työ?

Miksi kateus ja syyllisyys kalvaa?

Olen kai joskus kirjoittanut olevani kateellinen naisille ja miehille, joilla on aidosti vakituinen työpaikka lomineen päivineen ja etuineen. He voivat ostaa upouuden Audin. He voivat lomailla säännöllisesti Espanjan aurinkorannoilla. Heillä on pelit ja vehkeet kesämökeillään. He voivat julistaa facebookissa henkilökohtaisen elämänsä onnistumisista!

Juu, syytä omaan epäonnistumiseen työuran luomisessa voi etsiä henkilökohtaisen menneisyyteni yhteiskunnallisesta välinpitämättömyydestä.

Mutta oikeastaan en ole ollut välinpitämätön!?

Perehdyin Marxin teorioihin jo nuorena varsinkin ystäväni ja isäni keskustelujen välityksellä. Paras ystäväni jopa luki Marxin Pääoman kannesta kanteen ja siitähän riitti puhumista. Kun vanhempani luona välillä tulee käytyä, niin isäni vieläkin muistaa nostaa esiin kohtia Marxin ja Engelsin kasaantumisteorian käytännön seurauksia nykyaikana. Nehän on selvästi jo kaikkien nähtävillä ja varsinkin, kun laittaa nenälleen globaalit lasit.

Kolmasosa maailman ihmisissä elää slummien köyhyydessä!!!

Globaalisti ajatellen me kuulumme kiistatta hyväosaisiin, olimme sitten työttömiä tai emme, maksamme velkamme tai emme maksa?!

Mitä järkeä on tuottaa kalliita tavaroita ja palveluita ulkomaille, jos ihmisillä ei ole varaa niitä kehitysmaissa kuluttaa? Meillä eurooppalaisilla on jo kaikkea, mutta lisää pitäisi vielä kuluttaa ja ostaa, vaikka töitä ei olisi.

Olemme tulleet siihen pisteeseen, että elintason lasku saattaisi jopa parantaa elämämme laatua! Miksi emme anna elintason rauhassa laskea!? Onko kirjoitukseni otsikossa esiintyvä kateus menestyviä kuluttajia ja virkamiehiä kohtaan vain erikoinen esimerkki siitä, miksi elämämme laatu ei voi nousta.

En tarvitse oikeastaan enää mitään ihme upouutta Audia, Martineita (arvostettu kitaramerkki), Nord Stage EX 2:sia (kosketinsoitin) ym. sälää. Ei oo ees tilaa sisällä tai pihalla.

Mikä siinä onkin, kun kulutustavara/mainosyhteiskuntamme toimii alitajunnastani käsin. Näen valveunta haluamistani tavaroista. Haluan sitä, haluan tätä, mutta tyytyväiseksi en tule koskaan. Olen hypnoosissa ja tahtoni on nujerrettu. Olen masentunut ja onneton.

Nyt sitten on näiden kateuksien ja halujen lisäksi vielä syyllisyyskin, kun taas kerran vien yhden pätkätyöpaikan joltain nuorelta sitä enemmän tarvitsevalta korkeasti koulutetulta.

Olen oikeastaan sitä mieltä, että pätkätöihin ei pitäisi kenenkään ryhtyä. Se on joko vakipaikka tai ei mitään! Kuinkahan kauan yhteiskuntamme pyörisi, jos kieltäytyisimme kerta kaikkiaan määräaikaisista työsuhteista?

Sehän olisi vahän niinkuin yleislakko?

Sopisi laiskoille!

Sairastuttavaa touhua

Iloitse maailma, tänään aloitin taas virallisen työnhaun!

Työsopimukseni loppuu juhannuksena ja olen taas vapaa agentti epävarmassa ja melko turhauttavassa työmarkkinatilanteessa. Olen nyt tietoisesti kiertänyt nämä mol.fin "etsitään luokanopettajia" haut, koska nämä ensimmäiset "avoimet työpaikat" ovat huijausta isolla hoolla! Niitä työpaikkoja joutuvat hakemaan ja saamaan ne, jotka ovat jo kyseisessä työpaikassa töissä. Sitä sanotaan määräaikaisten sijaisuuksien tai toimien ketjuttamiseksi. Työssä olevat opettajaparat pannaan tällä tavalla ruotuun. Rehtori ja/tai Koulutoimenjohtaja päättää kuka saa minkin luokan opetettavakseen.

Tietysti vakinaiset opettajat valitsevat parhaat päältä ja kokemattomimmat saavat usein vaikeimmat tapaukset ja huonoimmat työolosuhteet ja luokat. Sillä tavalla johtajat pääsevät myös eroon määräaikaisista apulaisista ja työssäoppijoista, kun nämä vain syövät säästöjä kurinpito-ongelmissaan, jotka näkyvät pian jopa lehtien palstoilla, mutta varsinkin "vanhempien" juoruissa ja tukiopetuksen järjestämisessä.

Kyse on myös pärstäkertoimesta ja tuttavuudesta eli korruptiosta. Myös syntyperäiset ja mahdolliset entiset oppilaat ovat etusijalla. Esimerkiksi ollessani ensimmäisessä oikeassa luokanopetustyössä jouduin opettamaan väistötiloissa eli parakissa, jossa talvella on kylmä ja keväällä kuuma. Tämän lisäksi luokkani oli traumatisoitunut kuolemantapauksen johdosta ja yksi minulle rakas tuolloisen musiikkiluokkani oppilas koki saman kohtalon kolme vuotta myöhemmin. Mutta hän oli tuolloin jo vakavasti sairas, mutta kuinka valoisa ja musikaalinen persoona hän olikaan kaikesta kivusta ja särystä huolimatta! RIP Oula :(

Toisessakin luokanopetuspestissäni luokkani pulpetit olivat vuodelta yksi ja kaksi. Vakinaisen opettajien (joista yksi oli muuten opiskelukaverini OKL:ssä) luokissa oli hienot uudet määrämittaiset pulpetit ym. vehkeet. No, ne eivät takaa opetustyön onnistumista ja huonoissa varustuksissa on hyvätkin puolensa. Ei tule suurta vahinkoa, jos vaikka pulpetti leviää kesken tunnin ahkerassa puristuksessa. Sellaistakin on tapahtunut normaalin tunnin aikana luokassani.

Sitten on tämä luokan sijainti ja sisäilmaongelmat. Jotkut kolleegat olivat varmoja, että allergiat olivat peräisin jostain tietystä kohtaa koulua, jonne ei mistään hinnasta pitänyt eksyä opettamaan. Minunkin terveyttä tarkailtiin. Käsitykseni mukaan työskentelin tuossa kohtalokkaassa luokan sijainnissa.

Sisäilmaongelmista en ole päässyt nykyisessäkään pestissä. Alle kymmenen vuotta vanha musiikkiluokka, yksi toimintapisteeni, on jo sairastuttanut vakinaisen musiikinopettajan jo monta kertaa. Selkä on tullut kipeäksi ja nuhakuumettakin on ollut. Yhden vuoden olinkin muuten hänen sijaisenaan ja olisin saanut olla vielä puolikkaan lisääkin, mutta sain silloin töitä lähempää :)

Edellisenkaltaisissa homeolosuhteissa piilee minunkin mahdollisuuteni päästä töihin. Ehkä taas väistötiloihin. Saarijärven musiikkiluokka sijaitsi koulun päädyssä, jonka vieressä oli kaksi tilaa käyttökiellossa ja kylmänä säästösyistä. Siellä työskentelin puoli vuotta.

Tällä hetkellä tärkein työvälineeni on auto, jonka penkeiltä näkee, että opetan musiikkia ja järjestän tilaisuuksia, jossa tarvitaan äänentoistoa ym. sälää. Kilometrejä kertyy viikossa n. 600-800 kilometriä. Auton penkkien alta tai välistä olen joskus löytänyt pieniä kivoja historian palasia omasta opettajan urastani, jotka kertovat minulle, että olen kenties oikealla alalla.

Olen kyllä miettinyt viime aikoina siirtymistä hoitoalalle tai eläkkeelle. No, lähes varmana pidän osa-aikaista eläkettä ansiosidonnaisen työttömysturvan muodossa!

Mutta teen kuten Dylan Thomas sen sanoiksi virkkaa imperatiivin muodossa: "Do not go gentle into that good night!"

Rakastan sinua Arto, mutta 43 on parempi!

43 tuntinen työviikko vankistaa Suomen aseman maailman kilpaiukykyisempänä maana. Eläkkeelle siirryttäisiin 78 vuotiaana ja näiden hiljaista tietoa käytettäisiin hyväksi vielä tämän jälkeen netissä. Vanhukset päivittäisivät kokemuksiaan blogeissa ja näin Suomen etumatka kasvaisi. Lisäksi voisi liittää kansan tuottoisuuteen ne, jotka tekevät 50 tuntista viikkoa vapaaehtoisesti ilman kuluja paitsi, että nämä maksaisivat veroja 60 työtunnista 1500 euron kuukausipalkastaan. Eduskunnan työntekijöiden lapset saisivat mahdollisuuden jatkaa vanhempiensa työtä 20 vuoden miettimisajoilla. Heille ei koituisi ongelmia odotusajasta, koska bonukset kirjataan suoraan Danske Bankin tileille, jotka ovat käytettävissä Nato-maissa. Velkaa voitaisiin yhä ottaa, koska demarit mahdollistavat sen uudella puheenjohtajavalinnallaan säännöllisesti.

Budjetti uudistetaan jokavuosittain saneerauksin. Eläkettä ja työkelakorvausta maksettaisiin joka kuudes päivä 112 euron palvelusetelein.  Johtavassa asemassa ja vakinaisten lapset saisivat mahdollisuuden työllistyä sukulaisten kunta-ammatteissa. Näin ollen koulutus olisi turhaa ja Arto Satonen Sastamalasta tyytyväinen oman työnsä jatkajiin ja niihin, jotka historioivat hänen jälkensä kauppaketjun edistäjänä. Suuri ajattelija hän! Maaseutu ei vajoaisi kyyneliin, koska kristilliset muuttaisivat kaupunkiin ilman Jumalaa ja Jeesusta. He jättäisivät Herran sinne , missä syntyy uutta siemenviljaa. Siitä kasvusta pääosin tuotto menisi hallituspuolueiden eturivin jäsenistölle 80% verona. Jumala on näin kertonut oikeistolle. Jeesus tosin pitää myös vähempiosaisten puolta, mutta ei voi ymmärtää homoja. Sitäpaitsi vähempiosaisilla on työviikko ja kuudennen päivän kansalaispalkka ja oikeus maksaa 90% prosentin velka palveluseteleistä, jossa on valtion päämiehen kuva. Päämies ei ole Jumala tai Jeesus. Se on Arto Satonen.