torstai 25. kesäkuuta 2015

Miksi kateus ja syyllisyys kalvaa?

Olen kai joskus kirjoittanut olevani kateellinen naisille ja miehille, joilla on aidosti vakituinen työpaikka lomineen päivineen ja etuineen. He voivat ostaa upouuden Audin. He voivat lomailla säännöllisesti Espanjan aurinkorannoilla. Heillä on pelit ja vehkeet kesämökeillään. He voivat julistaa facebookissa henkilökohtaisen elämänsä onnistumisista!

Juu, syytä omaan epäonnistumiseen työuran luomisessa voi etsiä henkilökohtaisen menneisyyteni yhteiskunnallisesta välinpitämättömyydestä.

Mutta oikeastaan en ole ollut välinpitämätön!?

Perehdyin Marxin teorioihin jo nuorena varsinkin ystäväni ja isäni keskustelujen välityksellä. Paras ystäväni jopa luki Marxin Pääoman kannesta kanteen ja siitähän riitti puhumista. Kun vanhempani luona välillä tulee käytyä, niin isäni vieläkin muistaa nostaa esiin kohtia Marxin ja Engelsin kasaantumisteorian käytännön seurauksia nykyaikana. Nehän on selvästi jo kaikkien nähtävillä ja varsinkin, kun laittaa nenälleen globaalit lasit.

Kolmasosa maailman ihmisissä elää slummien köyhyydessä!!!

Globaalisti ajatellen me kuulumme kiistatta hyväosaisiin, olimme sitten työttömiä tai emme, maksamme velkamme tai emme maksa?!

Mitä järkeä on tuottaa kalliita tavaroita ja palveluita ulkomaille, jos ihmisillä ei ole varaa niitä kehitysmaissa kuluttaa? Meillä eurooppalaisilla on jo kaikkea, mutta lisää pitäisi vielä kuluttaa ja ostaa, vaikka töitä ei olisi.

Olemme tulleet siihen pisteeseen, että elintason lasku saattaisi jopa parantaa elämämme laatua! Miksi emme anna elintason rauhassa laskea!? Onko kirjoitukseni otsikossa esiintyvä kateus menestyviä kuluttajia ja virkamiehiä kohtaan vain erikoinen esimerkki siitä, miksi elämämme laatu ei voi nousta.

En tarvitse oikeastaan enää mitään ihme upouutta Audia, Martineita (arvostettu kitaramerkki), Nord Stage EX 2:sia (kosketinsoitin) ym. sälää. Ei oo ees tilaa sisällä tai pihalla.

Mikä siinä onkin, kun kulutustavara/mainosyhteiskuntamme toimii alitajunnastani käsin. Näen valveunta haluamistani tavaroista. Haluan sitä, haluan tätä, mutta tyytyväiseksi en tule koskaan. Olen hypnoosissa ja tahtoni on nujerrettu. Olen masentunut ja onneton.

Nyt sitten on näiden kateuksien ja halujen lisäksi vielä syyllisyyskin, kun taas kerran vien yhden pätkätyöpaikan joltain nuorelta sitä enemmän tarvitsevalta korkeasti koulutetulta.

Olen oikeastaan sitä mieltä, että pätkätöihin ei pitäisi kenenkään ryhtyä. Se on joko vakipaikka tai ei mitään! Kuinkahan kauan yhteiskuntamme pyörisi, jos kieltäytyisimme kerta kaikkiaan määräaikaisista työsuhteista?

Sehän olisi vahän niinkuin yleislakko?

Sopisi laiskoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti